Kemi City FC:

Seurahistoria ja PS Kemi Kings

 

Palloseura Kemi Kings syntyi 21. lokakuuta 1999, kun Kemin Palloseura

(KePS), Kemin Pallotoverit-85 (KPT-85) ja Visan Pallo yhdistyivät.

Perustajaseurat jatkoivat toimintaansa juniorityön parissa PS Kemin

vastatessa vanhimmista juniori-ikäluokista ja edustusjoukkueesta. 

PS Kemin suurimmat saavutukset olivat nousu Veikkausliigaan kolmen

kauden ajaksi sekä sijoittuminen kahdeksan parhaan joukkoon Suomen Cupissa kaudella 2006. Sarjanousua Kakkosesta Ykköseen Kuninkaat pääsivät juhlimaan kausilla 2007 ja 2014. Veikkausliigaan PS Kemi nousi voittamalla Ykkösen kaudella 2015.

 

Veikkausliigassa seura ajautui talousvaikeuksiin ja seuran taustayhtiö lopetti toimintansa talousongelmien vuoksi helmikuussa 2019.

 

PS Kemistä muovautui uusi seura Kemi City FC vuoden 2019 alkupuolella ja urheilutoiminta jatkui Palloseura Kemi Kings ry:n sarjapaikalla Pohjois-Suomen Kolmosessa. Maaliskuussa ilmoitettiin englantilaisen Redstrike Sports Consultancyn hankkineen 40% omistuksen Kemi City FC:sta.

 

Kemi City FC  – Tavoitteet ja arvot

 

Kemi City FC on ylpeä juuristaan. Tavoitteenamme on rakentaa menestyvä ja ammattimainen seura, joka pyrkii pelaamaan jalkapalloa korkeimmalla mahdollisella tasolla. Kemi City FC edustaa ylpeänä Kemiä paikallisella ja kansallisella tasolla ja edistää jalkapallon myönteisiä arvoja. Odotamme kaikkien seuran toimijoiden osoittavan äärimmäistä sitoutuneisuutta ja yhtenäisyyttä sekä kunnioitusta vastustajia, kannattajia sekä kaikkia muita kohtaan.

 

Seura haluaa jatkaa kemiläisseurojen perinnettä ja olla koko kaupungin oma ja yhteisöllinen joukkue. Lisäksi seuran maineen kasvaessa Kemi City FC haluaa vahvistaa seuran ja paikallisen yhteisön välisen suhteen lisäksi profiiliaan ulkomailla.

 

Seuran päämääränä on tehdä yhteistyötä useiden kumppanien kanssa varmistaakseen parhaat mahdolliset kehitysmahdollisuudet seuran nykyisille pelaajille ja jotta Kemi City FC voi hyötyä kansainvälisistä siirroista tähdätessään Suomen jalkapallon huipulle. Redstriken mahdollistaman yhteistyön myötä seuran pyrkimyksenä on kilpailla tulevaisuudessa kansainvälisellä tasolla.

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now